Vartti laajeni koko Kymenlaaksoon | KaupunkiPlus

Vartti laajeni koko Kymenlaaksoon

Vartti Kouvola on muuttunut Vartti Kymenlaaksoksi ja sen jakelualue on laajentunut koko maakunnan kattavaksi. Lehden painos – 95 200 kpl - on suurin Kaakkois-Suomen kaupunkilehdistä.

Vartti Kymenlaakso on siirtynyt myös varhaisjakeluun. Se on samalla myös ainoa koko maakunnan kattava varhaisjakelulehti. Jakelusta vastaa Vartin omistajayhtiö Kaakon Viestintä Oy.
Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien tilaajille Vartti jaetaan keskiviikkona aamuyöllä maakuntalehden mukana ja varhaisjakelualueen muihin koteihin aamuseitsemään mennessä.

Kaupunkilehden ajankohtainen sisältö on laajentunut kattamaan koko maakunnan alueen. Lehdessä julkaistaan niin pohjoisen kuin eteläisen Kymenlaakson paikallisia uutisia ja tapahtumajuttuja.

Syksyn 2016 Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Vartin jokaisella numerolla on keskimäärin 68 000 lukijaa, mikä on eniten kaikista kaakkoisen Suomen kaupunkilehdistä. Vuonna 2015 lehden lukijamäärä lisääntyi Kansallisen mediatutkimuksen mukaan peräti 26 prosenttia. Kasvu oli suurin kaikista KMT:n kaupunkilehdistä.

Vartti Kymenlaakson vastaavana päätoimittajana on Hannu Helineva.